Sivut

lauantai 31. joulukuuta 2011

Paperia uudella tavalla


Sain kirjastonhoitajaystävältäni lahjaksi kauniin kuusen. Vaasan kaupunginkirjastossa oli mietitty (poisto)kirjan uutta elämää ja ystäväni oli innostunut tekemään lahjaksi ja iloksi kuusia. Viisaana ja minut hyvin tuntevana ystävänä hän laittoi mukaan kuusen teko-ohjeet.

Kirjaston facebook-sivuilta löytyy myös ohjeet tämän kuusen tekoon ja monia muita kauniita ideoita.

Muutama kuusi valmistui lähes yhdeltä istumalta: taittelu oli suorastaan addiktoivaa. Kuusen latvaan väkertelin paperisuikaleista tähden oman muistin mukaan. Tähti kuitenkin muistuttaa hyvin paljon tätä löytämääni tuohitähden ohjetta.


Paperinarusta olin tehnyt lumihiutaleita, mutta saatuani kahdesta eri lähteestä vinkin neulotun kranssin kauneudesta, päätin kokeilla sitäkin. (Ohje) Lopulta kransseja valmistui sekä punaisia että valkoisia, valottomia ja valollisia, isoja ja pieniä, koristeltuja ja koristelemattomia. Yhteistä näille on nopea valmistuminen. Kranssit sopivat sekä ikkunaan että seinälle. Vain ulkona ne eivät kestä.

1 kommentti: