Sivut

tiistai 31. tammikuuta 2012

Pari tyynyä

Perheen kuopus on toivonut raakasilkkityynyjä pehmeämpiä sohvatyynyjä jo jonkin aikaa. Meillä kun sohvatyynyt eivät ole vain koristeena vaan oikeasti käytössä. Vuosi sitten virkkaamani akryylilankainen tilkkupeitto on ahkerassa käytössä nyppyyntynyt, mutta edelleen pehmoinen. Ylijääneestä langasta neuloin kuopukselle oman tyynyn. Kaksinkertaisesta langasta 15mm puikoilla tyyny valmistui reilussa tunnissa.
Värikäs tyynynpäällinen valmistui jo ennen tilkkuhametta, kun testailin neliömallia. Novitan Kelo-lankaa oli juuri sopivasti ja myös tämä päällinen valmistui nopsaan. Tämä tyyny on ollut jo useampaan kertaan kissan pieluksena, joten ainakin yksi pitää sen pehmeydestä.

Vaikka keinokuituiset tyynyt eivät ole kovin käytännöllisiä, voi niille antaa uuden elämän nuhjaantuneenakin. Tämä pieni päällinen pääsi marraskuulla yöretkelle metsään. Sisällä on tavallinen vaahtomuovinen istuinalusta. Huopuneimmat neuleet pitävät kylmyyden loitolla itsessäänkin, mutta yhdessä esimerkiksi muovipussitaustan kanssa toimivat myös kosteutta vastaan.

maanantai 30. tammikuuta 2012

Sytomyssyt valmiina





Niin vain viisi myssyä valmistui reilusti ennen määräaikaa. Simppeleitä ovat ja täysin ilman ohjetta tehtyjä lukuunottamatta wurm-myssyä, jonka neuloin englanniksi, mutta on siihen näköjään suomenkielinen ohjekin.

Lankoina Novitan Puro Batik, Lamerin Anita ja Novitan Miami.

Kovin on lopputulos keväinen ja naisellinen, joten ehkäpä vielä pari miehistä myssyä ehtisi neulomaan.... :)

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Kukkamainen isoäidinneliö (ohje)

Jämälankahameeni on herättänyt ansaittua (?) huomiota. Reaktiot ovat vaihdelleet ihastelusta huvittuneisuuteen ja vain pitkiin katseisiin. Mutta lämmin se on ja värikkyydessään hyvä vastakohta siniselle hämärälle ja pimeydelle.

Hame on rakennettu neliöistä, joiden ohje tulee nyt tässä. Voi olla, että hyvin samantyyppinen löytyykin jo netistä, mutta koska rehellisesti tämän itse tätä hametta varten mietin, laitan sen tähän ihan omana ohjeenani. Halusin keskelle selkeästi kukan tai ainakin pyöreän muodon ja toinen kriteeri oli, että palat voisi liittää viimeisellä kierroksella toisiinsa, jolloin vältytään tuskaisalta yhteenvirkkaukselta tai -ompelulta lopussa.

Ohje ei sisällä lanka- tai koukkusuosituksia, koska neliön voi tehdä lähes millaisesta langasta tahansa. Jämälankojen tulisi kuitenkin olla suurinpiirtein samanvahvuisia onnistuneen lopputuloksen saavuttamiseksi.

Kukkamainen isoäidinneliö
Ohjeessa tarvitaan seuraavia silmukoita:
ps= piilosilmukka
kjs= ketjusilmukka
ks= kiinteä silmukka
p= pylväs
kp= kaksoispylväs
yhteenliitetyt pylväät= tehdään yksi pylväs lukuunottamatta viimeistä vetoa kahden silmukan läpi, aloitetaan uusi pylväs ja viimeinen läpiveto tehdään molempien pylväiden viimeisten silmukoiden läpi.

1.krs: Tee langasta rengas sormen ympärille. Virkkaa renkaaseen 3kjs, 15p (=16p). Vaihda lanka ja sulje piilosilmukalla. Kiristä aloituslanka.
2.krs: Jokaiseen silmukkaan kaksi yhteenliitettyä pylvästä, väliin kjs. (=32s) Sulje ps.
3. krs: Siirry piilosilmukalla ketjusilmukkaan ja tee 3kjs (=1p). Tee samaan kjs:aan toinen pylväs, kjs, *2p seuraavaan kjs:aan, 1kjs* ympäri (=48s). Sulje ps.
4. krs: Siirry piilosilmukalla ketjusilmukkaan, vaihda lanka. 3kjs (=1p), 1p samaan ketjusilmukkaan. *1kjs, 2p seuraavaan kjs:aan, 1kjs, 2kp, 3kjs, 2kp seuraavaan kjs:aan (=nurkka), 1kjs, 2p seuraavaan kjs:aan, 1kjs, 2p seuraavaan kjs:aan* toista *-* vielä 3 kertaa lukuunottamatta viimeistä pylväsryhmää, joka tehtiin jo alussa. Sulje ps ja siirry piilosilmukoilla ketjusilmukkaan. 
5. krs: Vaihda lanka. *1ks kjs:aan, 3kjs, ks seuraavaan kjs:aan, 3kjs, ks, 3kjs, ks samaan 3kjs:n ketjuun nurkassa, 3kjs, ks seuraavaan kjs:aan, 3kjs*. Toista *-* vielä 3kertaa. Sulje ps ja siirry yhdellä piilosilmukalla ketjusilmukkaketjuun.
6. krs: Samalla tavoin kuin 5.krs: ketjusilmukkaketjuun ks ja väliin aina 3kjs, nurkan kjs-ketjuun ks+3kjs+ks. Tällä kierroksella neliöt myös liitetään yhteen, jolloin 3 ketjusilmukan ketjun keskimmäinen silmukka muuttuu kiinteäksi silmukaksi, joka tehdään viereisen neliön kolme ketjusilmukan ketjuun. 

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Sytomyssyjä

Jo vuosia vapaaehtoiset neulojat ovat lahjoittaneet neulomiaan myssyjä sairaaloiden syöpähoito-osastoille, joissa ne edelleen jaetaan potilaille.

Tällä alueella seuraava toimituspäivä on ystävänpäivänä 14.2. ja minulla on tavoitteena saada viisi myssyä valmiiksi tuohon mennessä. Vasta kaksi on valmiina ja vain yhteen on langatkin, joten hieman olen tavoitteesta jäljessä. Sytomyssyille ei ole varsinaista mallia, malli siis voi olla mikä vain, mutta langan pitää olla kutittamatonta. Nämä on tehty Novitan langoista.

Jos haluat tulla mukaan neulomaan tai virkkaamaan myssyjä, voit lukea lisää täältä.

lauantai 21. tammikuuta 2012

Vapaavirkkausta jämälangoista

Jämälankaprojektit jatkuvat. Tällä viikolla on valmistunut tuunattu kassi ja kasa pohjallisia. Ohut vaaleanpunainen mainoskassi sai kuorrutuksen lähinnä vapaavirkaten, mutta myös neulottua on mukana. Kassi sai alkunsa pari vuotta sitten tehdyn, käytetyn ja sittemmin hajotetun pyöröliivin osasta, josta poimin värimaailman muihin lankoihin.




Vapaavirkkauksen idea itselleni on antaa mennä vaan. Työ etenee sen kummemmin suunnittelematta ja täydentyy pikkuhiljaa. Käytettävyyden kannalta halusin kassiin reilut sivut ja pohjan, joten virkkasin ne ensin. Neulepyörylän kehystin kulmista koristeilla ja vastapuolelle virkkasin vihreän verkon. Verkkoon kiinnitin erään virkkaustekniikkakokeilun. Pitkään mietin myös muita kirjailuja tai nappeja tai nauhoja, mutta jätin ne pois: en haluaisi, että kassi takertuu helposti takkiin, kaulahuiviin jne. Sangatkin päällystin yksinkertaisilla pylväillä. Palat on ommeltu kassiin käsin, mutta vain reunoistaan.

Käytännöllisenä laihialaisena olen virkannut pohjallisia kulahtaneisiin villasukkiin ja tossuihin. Näin jalanlämmittimien käyttöikä pitenee ja kotioloissa hupsut tossut eivät haittaa. Pohjalliset on kiinnitetty ulkopuolelle ja saavat reilusti erottua!



Aiemmin esiteltyihin huiviin ja hattuun sopiva heijastin valmistui huovutusvillasta ja pienestä kerästä bambulankaa. Mukaan virkkasin heijastinlankaa ja toimii!


sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Hame jämälangoista

 Hulvaton hame, eikö? Virkkasin jämälankoja neliöiksi, joita yhdistelin sitä mukaa kun niitä valmistui. Suunnitelmana oli tehdä istuinlämmitin autoon, mutta suureneva peitto tuntui niin lämmittävältä sylissä, että lopulta tästä tulikin hame. En ole tehnyt juurikaan istuvia vaatteita virkkaamalla, puhumattakaan hameesta, mutta nyt minulla sellainen on.

Neliöt tein itse keksityllä ohjeella ja vyötärökaitaleen virkkasin lopuksi yläreunaan. Lähikuvasta näkyy kavennusten tekniikka yksinkertaisuudessaan. Sovitin hametta vyötärökaitaletta tehdessäni, joten ainakin toistaiseksi hame istuu kivasti. Napin päällystin virkkaamalla kiinteitä silmukoita tavallisen napin päälle.



Vuorittamista harkitsin, mutta testailen nyt ensin jonkin aikaa hametta ihan vain alushameen kanssa. Jos se kovasti venähtää, voin aina palata istuinlämmitinideaan.

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Kilojen karistaminen


Käsityöystäväni Flikka kertoi blogissaan tehneensä tilaston viime vuoden neuletöistä. Tästä innostuneena laskin omat lankani. Olen jo pidemmän aikaa AIKONUT, mutta nyt siis sain myös tehtyä työn. Digitaalivaaka ja tietokone kavereinani sain listattua lankani. Minun lankavarastoni ei ole tällä hetkellä iso ja siksi yllätys olikin suuri, kun lankojen yhteenlaskettu paino kuitenkin ylitti 10kg. Tästä noin pari kiloa on erilaisia vajaita keriä, projekteista ylijääneitä lankoja, mutta mukaan mahtuu myös tosi halvalla :) alennusmyynnistä ostettuja silkkilankoja tai villapaitalankoja...

Tämä varasto ei sinällään ole mitenkään poikkeava neulontaharrastajien keskuudessa, ehkä vähän pienehkö tekemisen määrään nähden. Mutta en ole kovin monen kuullut tai nähnyt omaavan monen kilon edestä keskeneräisiä töitä! Punnitsin nimittäin nekin työt, jotka ovat jollain tapaa viimeistelemättömiä, epäonnistuneita tai yksikertaisesti vain kesken. Noissa töissä on kiinni lähes viisi kiloa lankaa.

Viimeiseksi punnitsin valmiit työt, jotka eivät kuitenkaan ole päätyneet käyttöön itselle tai lahjaksi jollekin toiselle. Näitä on 2793 grammaa. Osa näistä on lähetystä odottavia hyväntekeväisyystöitä, mutta pari pipoa, muutama huivi ja lukuisat patalaput ja kuorintahanskat odottavat omistajaansa.

Tämän laskettuani loin itselleni muutaman tavoitteen:
1. Laitan valmiit hyväntekeväisyystyöt eteenpäin mahdollisimman pian.
2. Valmiit "tarpeettomat" työt lahjoitan lämmittämään jonkun tuntemattoman päätä tai jalkoja tai kaulaa SPR:n kautta.
3. Keskeneräisten töiden paino on alle kilon pääsiäiseen mennessä. Tämän aion saavuttaa viimeistelemällä ja purkamalla. Jotkut työt vaativat sinnikkyyttä, kuten nämä edelleen kesken olevat pitkät joulusukat:

lauantai 7. tammikuuta 2012

Myssy ja huivi syksyn väreissä

Lähes puoli vuotta sitten lankakaupasta tarttui mukaan syysvärejä hehkuva paksu merinovillalanka Katian Fabula. Vasta vuoden ensimmäisinä päivinä se pääsi puikoille ja yhden illan aikana siitä valmistui yksinkertainen huivi. Valitsin mallin niin, että kaunis lanka ja vaihtuvat värit pääsisivät oikeuksiinsa ja että huivista ei tulisi liian paksu, vaikka itse lanka onkin tuhti.

Loin 8mm puikoille 14 silmukkaa ja neuloin 3krs ainaoikeaa. Seuraavaksi tein 3 langankiertoa jokaisen silmukan väliin, jotka sitten seuraavalla kierroksella pudottelin. Pidennetyt silmukat muodostavat huivin raidat ja pitävät huivin taipuisana ja laskeutuvana paksuudesta huolimatta. Pidennettyjen silmukoiden ohje löytyy esimerkiksi täältä. Oikeastaan paksummat puikot sopisivat vielä paremmin tämän langan neulontaan, mutta minä en satu omistamaan kunnollisia 10mm puikkoja, joten siksi 8mm.
Huivi tietysti kaipasi kaverikseen myssyä ja sellainen valmistui niinikään lankavarastosta löytyneestä Kauhavan kangasaitan alpakkalangasta. Myssystä tuli lopulta toisentyylinen kuin huivista, koska en sittenkään halunnut siihen pidennettyjä silmukoita vaan hieman tiiviimmän neuloksen. Kerrankin noudatin ohjetta aivan tarkkaan ja lopputulos on mielestäni onnistunut pingottamattakin.
Aivan täydellistä liittoa ei näistä siis tullut, mutta käyttöön päätyvät kumminkin!

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Kauneimmat joulukortit

Aivan väärä ajankohta, tiedän! Mutta en malta olla jakamatta kanssanne muutamia itse tehtyjä kortteja, joita sain tänä vuonna. Tähän voi sitten palata vajaan vuoden kuluttua saamaan vinkkejä....

Kaksi suosikkiani ovat kaunis ristipistotyö ja tuohesta tehty tähti. Tuohitähti pellavalangalla oli irroitettavissa kuusen koristeeksi kortista. Tuollaisia ei ehkä jaksa kovin montaa tehdä, joten vinkkejä myös hieman nopeampitekoisista korteista. Kiitos ystävät!