keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Lisää vauvanvaatteita


Ilokseni olen kuullut, että tekemäni villavaippahousut ovat olleet käytännössä toimivia. Aloittelijan moka oli tehdä lyhyitä housuja näin talvella ja pian olinkin jo tehnyt pitkiä pöksyjä.
Nyt olen sitten tehnyt seuraavaa kokoa ja Suomen viileitä kesiä ajatellen olen tehnyt käännettävät lahkeet, joten lahkeiden puolesta housut menevät ensi syksyyn. Olen käyttänyt pohjana useita eri malleja ja niistä muokannut Tiitiäisen äidin toiveiden mukaan istuvia housuja. Takamusosaan olen neulonut aika paljon väljyyttä lyhennetyillä kerroksilla, lahkeet ovat pitkät ja tarvittaessa taitettavat, lahkeet ovat myös aika kapeat, koska käytössä neulos venyy vaakasuuntaan. Eniten olen tehnyt Purosta edullisuuden vuoksi, vaikka se nyppyyntyykin käytössä. Purosta tehtynä housut ovat kuitenkin juuri sopivan paksut olematta jäykät. Ja Tiitiäisen iho kestää hyvin Puron pienen karheuden. Hahtuva huopuu vuotojen kohdalta pikkuhiljaa aika kovaksi, mutta toisaalta ne ovat ne kaikkein pitävimmät pöksyt.

Olen niin iloinen tästä Tiitiäisen kummiudesta, etten malttanut olla tekemättä vielä yhtä mekkoa. Lankana Adriafilin 100% pestävä merinovilla Knitcol, jota meni noin 150g. Neuloin mekon lähes noudattaen Little Sister's Dress -mallia. Lisäksi virkkasin irroitettavan kukan loppulangasta.

4 kommenttia:

  1. Kauniita käsitöitä. Tykkään paljon tuosta mekosta!

    VastaaPoista
  2. Suloinen mekko! <3 Tykkään juuri tuollaisesta, ei liian imelästä hörsötyksestä vaan ihanan persoonallisesta, aavistuksen boheemistakin lastenvaatetyylistä. Loistavaa!

    VastaaPoista
  3. Voi,mie käytin kuopuksella hahtuvapökiä,niiden neulominen oli koukuttavaa ja kaipaan noita aikoja :)Tuo mekko on k a u n i s <3

    VastaaPoista
  4. Ihana kuulla, että muidenkin silmää miellyttää tuo mekko. Minäkin olen iloinen langan ja mallin yhteensopivuudesta.

    Omien lasteni vaippahousuiästä niin mahdottoman kauan, että on todella nautinnollista kummitädin ominaisuudessa päästä väkertämään pieniä vaatteita. Erityisesti noita housuja, kun ne tulevat tarpeeseen.

    VastaaPoista